Miä

Miä
Kokeilin poseerata...

lauantai 16. joulukuuta 2017

Asiamiehen arki


Hra Morgan, Asiamies.



Minä olen Morgan Koistinen, päätoiminen Asiamies, sivutoiminen siivoaja.

Siivoustoimistani, työttömyydestäni sekä aikamiespoika-elämästäni ovat vanhempani jo ansiokkaasti laverrelleetkin mutta unohtivat kertoa sanallakaan olennaisesta toimenkuvastani: Asiamies.

Sen lisäksi että olen asiallinen, asiallisen näköinen ja että minulla on paljon asiaa, minulla on paljon asioita toimitettavaksi. Ne pitävät minut kiireisenä aina kun en ole yksin kotona ja/tai unessa.

Kerron nyt Asiamiehen esimerkkipäivän:

Klo 05:10 pitää herätä sillä kello soi 05:15. On erityisen tärkeää toimittaa herätysasiat ajoissa niin että kaikki ovat hereillä ennen kellon soimista. Ja uskokaa, olen päättäväinen ja tehokas.



Klo 05:30-06:30 on todella kiire. Pitää hoitaa ruoka-asiat, jämienpummaus-hommat ja satunnaisesti kun naisvanhempi käyttää hiustenkuivaajaa, on ehdoton asia vaatia oma föönaus. Tietysti on tärkeää siivota pöydänalus varmuuden vuoksi. Takapihalla pitää käydä laittamassa asiat järjestykseen eli tehdä koko korttelille selväksi että Asiamies on paikalla joten paras pysyä kaikkien elollisten poissa ja olla hiljaa. Koskee koko kylää.

Sitten pitääkin jo kiirettä hoitaa housujen tarkastusasiat. Pukeutumisjärjestyksessä pitää oikein juoksemalla kiirehtiä tarkastamaan mitkä housut mies- ja naisvanhempi vetää jalkaan. Tämän asian koen henkilökohtaisesti erittäin tärkeäksi. Mistä tietää vaikka laittaisivat verkkarit töihin! Sitten on aika levätä. Ensin kuitenkin pitää asetella sohvatyynyt asialliseen järjestykseen jotta saa uneksia asiapitoisia unia iltapäivään saakka.



Klo 15:30 on aika virkistyä. Jompikumpi vanhemmista tulee kotiin joko niin että herään heti tai sitten asiallisesti, kun herätetään. Tästä alkaakin todellinen Asiamiehen työpäivä. Ensin tarkistetaan kauppakassit ja niiden sisältö. Yksitellen. Sitten asioidaan pihalla ja ilmoitetaan jälleen kylälle että paikalla on Asiamies. Sen jälkeen taas housutarkastus, jäädäänkö sisälle vai lähdetäänkö ulos. Tämän tietää housuista. Yleensä lähdetään ja asiallista näissä tilanteissa on lysähtää eteisen lattialle ja rypistää silmät kiinni vaikka väkisin ja esittää nukkuvaa. Välillä se on pirteänä kovin vaikeaa.



Klo 16:30 erittäin vastentahtoisen ulkoiluasioiden toimittamisen jälkeen on sisään päästyä todellinen hoppu. Pitää toimittaa riehumisasiat jätti-ison Turre-ystävän kanssa. Hän on karhua esittävä pehmolelu. Pitää ehtiä perähuoneen oven taakse ärjymään ennen kuin naisvanhempi ehtii pipoa riisua. Sanoisin asiallisen nopeaksi toiminnaksi. Krhm.



Klo 17:00 jokainen tietää että on ruoka-aika. Ilmoitan sen asiallisesti. Niin ettei jää epäselvää.

Klo 18:00 on jälleen siivousasioita pöydän alla kun ihmisvanhemmat ovat aterioineet.

Klo 18:15 samat tyypit siirtyvät sohvalle ja alkaa taas olla Karp…Morganilla asiaa. Siirryn TV:n eteen ja asiallisesti ilmoitan läsnäolostani. Usein se ei riitä (kuulen vain naurua) joten pakko laittaa kovat piippuun ja siirtyä kertomaan miesvanhemmalleni että on todellakin asiaa ja hän kyllä tietää mitä!! Hyvinhän tuo on oppinut ymmärtämään asiat. Hänen tehtävä on olla Asiamiehen luuteline. Välillä pitää asiallisesti ilmoittaa tassulla että on aika kääntää toinen pää. Joskus menee väittelyksi kun ei ymmärrä että täytyy tarkkaan tutkia kumpi pää on asiallinen pää. Kääntelyrumba kuulemma on ylimitoitettua. Hah.



Klo 20:00 on asiamiehen aika laittaa maata. Sekin hoidetaan asiallisesti ja perusteellisesti. Sohvanpäälliset raavitaan nippuun ja tyynyt asetellaan asiallisesti. Tähän on hyvä nukahtaa jotta jaksaa taas seuraavan päivän hoitaa, asiallisesti.

-Morgan Koistinen, Asiamies-








perjantai 15. joulukuuta 2017

Asiamiehen arki



Minä olen Morgan Koistinen, päätoiminen Asiamies, sivutoiminen siivooja.


Siivoustoimistani, työttömyydestäni sekä aikamiespoika-elämästäni ovat vanhempani jo ansiokkaasti kertoneetkin mutta unohtivat mainita sanallakaan olennaisesta toimenkuvastani: Asiamies.

Sen lisäksi että olen asiallinen, asiallisen näköinen ja että minulla on paljon asiaa, minulla on paljon asioita toimitettavaksi. Ne pitävät minut kiireisenä aina kun en ole yksin kotona ja/tai unessa.


Kerron tässä tyypillisen, Asiamiehen esimerkkipäivän:

Klo 05:10 pitää herätä sillä kello soi 05:15. On erityisen tärkeää toimittaa herätys-asiat ajoissa niin että kaikki ovat hereillä ennen kellon soimista. Ja uskokaa, olen päättäväinen ja tehokas!

Klo 05:30-06:30 on todella kiire. Pitää hoitaa ruoka-asiat, jämienpummaus-hommat ja satunnaisesti kun naisvanhempi käyttää hiustenkuivaajaa, on ehdoton asia vaatia oma föönaus. Tietysti on tärkeää siivota pöydänalus varmuuden vuoksi. Takapihalla pitää käydä laittamassa asiat järjestykseen eli tehdä koko korttelille selväksi että Asiamies on paikalla joten paras pysyä kaikkien elollisten poissa ja olla hiljaa. Koskee koko kylää.

Sitten pitääkin jo kiirettä hoitaa housujen tarkastusasiat. Pukeutumisjärjestyksessä pitää oikein juoksemalla kiirehtiä tarkastamaan mitkä housut mies- ja naisvanhempi vetää jalkaan. Tämän asian koen henkilökohtaisesti erittäin tärkeäksi. Mistä tietää vaikka laittaisivat verkkarit töihin! Sitten on aika levätä. Ensin kuitenkin pitää asetella sohvatyynyt asialliseen järjestykseen jotta saa uneksia asiapitoisia unia iltapäivään saakka.



Klo 15:30 on aika virkistyä. Jompikumpi vanhemmista tulee kotiin joko niin että herään heti tai sitten asiallisesti, kun herätetään. Tästä alkaakin todellinen Asiamiehen työpäivä. Ensin tarkistetaan kauppakassit ja niiden sisältö. Yksitellen. Sitten asioidaan pihalla ja ilmoitetaan jälleen kylälle että paikalla on Asiamies. Sen jälkeen taas housutarkastus, jäädäänkö sisälle vai lähdetäänkö ulos. Tämän tietää housuista. Yleensä lähdetään ja asiallista näissä tilanteissa on lysähtää eteisen lattialle ja rypistää silmät kiinni vaikka väkisin ja esittää nukkuvaa. Välillä se on pirteänä kovin vaikeaa.



Klo 16:30 erittäin vastentahtoisen ulkoiluasioiden toimittamisen jälkeen on sisään päästyä todellinen hoppu. Pitää toimittaa riehumisasiat jätti-ison Turre-ystävän kanssa. Hän on karhua esittävä pehmolelu. Pitää ehtiä perähuoneen oven taakse ärjymään ennen kuin naisvanhempi ehtii pipoa riisua. Sanoisin asiallisen nopeaksi toiminnaksi. Krhm.


Klo 17:00 jokainen tietää että on ruoka-aika. Ilmoitan sen asiallisesti. Niin ettei jää epäselvää.

Klo 18:00 on jälleen siivousasioita pöydän alla kun ihmisvanhemmat ovat aterioineet.

Klo 18:15 samat tyypit siirtyvät sohvalle ja alkaa taas olla Karp…Morganilla asiaa. Siirryn TV:n eteen ja asiallisesti ilmoitan läsnäolostani. Usein se ei riitä (kuulen vain naurua) joten pakko laittaa kovat piippuun ja siirtyä kertomaan miesvanhemmalleni että on todellakin asiaa ja hän kyllä tietää mitä!! Hyvinhän tuo on oppinut ymmärtämään asiat. Hänen tehtävä on olla Asiamiehen luuteline. Välillä pitää asiallisesti ilmoittaa tassulla että on aika kääntää toinen pää. Joskus menee väittelyksi kun ei ymmärrä että täytyy tarkkaan tutkia kumpi pää on asiallinen pää. Kääntelyrumba kuulemma on ylimitoitettua. Hah.


Klo 20:00 on asiamiehen aika laittaa maata. Sekin hoidetaan asiallisesti ja perusteellisesti. Sohvanpäälliset raavitaan nippuun ja tyynyt asetellaan asiallisesti. Tähän on hyvä nukahtaa jotta jaksaa taas seuraavan päivän hoitaa, asiallisesti.
Tästä perusrungosta on nyt noin 8,5 vuoden kokemus joten voisin luonnehtia itseäni jo kovan luokan ammattilaiseksi. Ja niistä päivien eri variaatioista ette edes halua kuulla...



Iso kiitos kaikille lukijoille ja pahoittelut hiljaiselosta!
Täällä menee hyvin ja toivottavasti Sinulla myös siellä! <3
I´m doing good here, hoping you guys are too!!
Sorry about the radio silence...
Kiitos jaksamisesta! :D
MERRY CHRISTMAS AND a HAPPY NEW YEAR!!!








-Morgan Koistinen, Asiamies-
Perheineen. 💖








perjantai 11. maaliskuuta 2016

Somessa kuohuu...Koistinen jälleen otsikoissa!!!

Morgan Koistinen sosiaalisen median kynsissä!

Pitkän hiljaiselon jälkeen Koistinen on jälleen noussut valtakunnan puheenaiheeksi.


Kotoaan tavoitettu Koistinen oli hämmentynyt ja jopa yllättynyt mutta avoin ja valmis vastaamaan häntä koskeviin, julkisuudessakin esitettyihin väitteisiin.

"Minulla ei ole mitään salattavaa. Mistä on kysymys?"
-Koistinen tivasi kasvonsa peittäen.



"Tiedätte varmasti mistä on kysymys. Asiahan on viimeaikoina ollut kaikkien huulilla!
Sosiaalinen media suorastaan kuohuu toimistanne erään nuoren ladyn kanssa.
Näitä kuvia tulvii Facebookiin ja Instagramiin jatkuvasti!"


"Jaahans...onko nyt kärpäsestä tehty härkänen...noh...Sanovat minua vanhaksi mutta minähän olen vasta 6+ vuotias nuorukainen!" -naurahtaa Koistinen siteeratessaan entistä ministeriä Paavo Väyrystä lyöden leikiksi koko keskustelun.

"Väitättekö että ette ole ahdistellut Teitä huomattavasti nuorempaa naishenkilöä, joka voisi olla lapsenlapsenlapsenne?"

 
 
"Toimittajan kuvat ovat täysin ulkona kontekstista...tunnen kyllä kyseisen henkilön ja olemme ystäviä" -Koistinen jatkaa poliittista linjaansa Ilkka Kanervamaiseen tyyliin.
"Kuvassa olemme ihan normaalilla lenkillä"-hän jatkaa.
 
"Tämä kuva on napattu juuri yhdeltä näistä Teidän "normaaleilta lenkeiltänne".
Kiistättekö täysin läheisemmät suhteet kuvissa esiintyvän henkilön kanssa?"
 

"En kiistä enkä väitä..."-siteeraa Morgan muistinsa mukaan Paavo Väyrystä.

"Kertokaa nyt totuus Hra Koistinen!"



"Puhun niin totta kuin osaan!" -Anneli Jäätteenmäkeä lainaten tämä selkeästi kotimaan politiikan asiantuntija huudahtaa ja jatkaa:

"Teillä on täysin vääristynyt kuva asiasta. Kyllä olemme tavanneet Muusan kanssa. Useitakin kertoja. Viestejä on vaihdettu...Mutta kyseessä on puhdas kristityn halu auttaa lähimmäistään."

"Hra Koistinen, sanoistanne päätelleen olette selkeästi perehtyneet Toimi Kankaanniemen edesottamuuksiin mutta kertokaa nyt jo rehellisesti totuus!!"

"KYLLÄ!!! MEILLÄ ON SUHDE!!" - Morgan tiuskaisee ja kääntää selkänsä mielenosoituksellisesti.
 



"Mutta ei sellainen kuin luulette" - hän jatkaa hiljaa ja esittää oman kuvamateriaalinsa todistusaineistoksi.

"Olin altavastaaja"

 
"Päälle käytiin kuin yleinen syyttäjä!"

 
"Luulin tätä halaukseksi"

 
"Pataan tuli niin että soi!"

 
"Yritin keskustella tilanteesta mutta Hän meni jo menojaan"

 
 
"Teillä siis on ollut oma kamera käytössä näissä tapahtumissa!?"
 
"Kyllä! Välttääkseni mahdolliset oikeustoimet mutta katsokaa kuinka upea Hän on!"
 


 
 
 
"Hän on hurmaava persoona ja myös erittäin intelligentti nuoreksi tytöksi, meillä on paljon yhteistä..."
 
"Keskityitte siis keskusteluun ja ajatusten vaihtoon, ikäerosta huolimatta?"
 
 
"Tämä haastattelu päättyy nyt tähän ja toimittaja on hyvä ja kertoo mistä tämä kohu on saanut alkunsa!?" - Morgan tivaa lyöden tassua pöytään.
 
"Me emme paljasta lähteitämme mikäli ilmiantajamme haluaa pysyä tunnistamattomana mutta nämä vihjeet saimme nimimerkiltä MR GREENDALE joka ilmeisesti kuuluu lähipiiriinne"
 
 
NIMI MUUTETTU
 
 
 
 
to be continued....

 
 








sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

2015

Täällä ollaan!
Sain vihdoin valjastettua "kiireisen" sihteerini tekemään pienen kuvakoosteen menneestä vuodesta.

Tänä talvena on ollut ajoittain liian kylmä! -25 astetta on tassuille liikaa mutta onneksi kekseliäät vanhemmat järjestivät kyydin kotiin mummolasta...

 
Siikakoskella alkutalven maisemissa
 
 
Takapihan mököttäjä!
 
 
On tullut pelailtuakin menestyksekkäästi!

 
 
 
Roolini juoma-automaattina jatkuu...
 
 
 
Kaikkeen sitä pitääkin hauskuuden nimissä suostua...
 
 
 
 
 
 
Tässä pyrin viettämään mahdollisimman paljon aikaa :)

 
 
Kun aina voisi olla kesä!

 
 
Tai Joulu!


 
 
Paras lahja on ISO lahja!
 
 
 
 
Jääpallon tarkoitus oli vilvoittaa helteellä mutta minä poika nautin kuumuudesta!
 
 
 
Hyvän ystävän tunnistaa siitä ettei pienet roiskeet haittaa! <3
 
 
 
Kun kesä taas tulee, minua ei sisätiloissa näy!

 
 
Uiminen on yliarvostettua. Ellei ole keppiä noudettavissa.
 

 
 
I HATE WINTER!!
But i make it look good.
 
 
 
Sellaista paikkaa ei olekaan mihin minulla ei olisi asiaa...

 
 
Santalahden luontopolulla

 
 
 
Eläinlääkärivisiitit on aina yhtä odotettuja!
 
 
 
 
Koirat pysykööt lattialla. Bulldogit istuu penkeillä!

 
Mummilla <3

 

 
 
Alusta se olla pitää. Vaikka vaan etutassuilla :D

 
 
Nykyään tulee nukuttua vähän enemmän ZzZzZzZzzzzzzz....

 
 
Meikä ei pimeään katoa!

 
Vitoset!

 
 
Mansikkalahti ja Minä.

 
 
Ja taas näitä prkleen liukumäkiä...

 
 
Kokeile ite paljain jaloin!!!
Sanoinko jo että I HATE WINTER!!!

 
Liikaa lunta!! Liian kylmä!!

 
Sapokka-pose


 
 

 

 
Mamin munaherkku-installaatio on hieman moniselitteinen...
 
                                           a) nimeni on Gorgan ?
                                           b) olen Gangsta-bulldoggi ?
                                           c) vietin 6 vuotis syntymäpäivää ?
 
 

 
 
Pesuhetkistä olen salaa oppinut jopa nauttimaan
vaikka en sitä ulospäin näytäkään.

 
 
Sapokkaa lannoittamassa...

 
 
Aamuauringot otan aina vakipaikalla kesällä.
Mutta alusta pitää olla.

 
 
Mun terassi!


 
Alman kanssa Kyminlinnan linnoitusalueella.

 
 
Kaunein kukka!

 
 
Mun pallo!

 
 
 Kotkan Ruusu


 
 
Noin 4000:sta kuvasta Hän valitsi nämä.
Lisää tulossa...nähdään pian!
T: Morgan