Minä ja Veeti – Ystävyys, Rakkaus, muutosten tuulet...

Kaikki alkoi vuonna 2009.
It all started 2009.
 

 
 

Vanhempamme esittelivät meidät toisillemme, ollessamme nappuloita. Olimme perheidemme ainokaisia kullannuppuja.

Our parents did the introduction. We were the ony ones and the golden boys of our families.

 

 

 

 

 

 

Jaoimme kaiken, tasapuolisesti.

We shared everything.

 

 

 

 

 Se oli meidän, pojankoltiaisten kulta-aikaa.

It was our time!

 

 

 

Nautimme toistemme seurasta ja lopulta ystävyytemme kasvoi rakkaudeksi.

Sellaiseksi jota moni katsoisi edelleen pahalla. Se ei meitä haitannut.

Vähät välitimme muista. Vanhempamme hyväksyivät erilaisuutemme.

 

We enjoyed each others Company and in the end of the day our friendship grew to love.

The kind of love, many would judge to be impropriate. We did not care, our parents silently accepted it.

 

 

Vietimme mahtavia hetkiä toistemme seurassa, kesät talvet.

We had great times around the years.

 

Vuodet kuluivat ja kasvoimme aikuisiksi.

Years went by and we grew up...

 

Samoihin aikoihin, aikuisuuden kynnyksellä, meiltä molemmilta vietiin ”ne kalleimmat” ja jälleen meillä oli yksi yhdistävä tekijä lisää. Pallittomina vaelsimme lähimetsiä ja rantoja. Remusimme loput energiat meidän pihalla ja odotimme onnellisina seuraavia treffejä.

 

By the time, we both lost our most precious, our balls...never mind the bollocks, we still had the greatest times in the woods and by the beach. Whatever energy was left, we used it all up in my yard. Couldn´t wait more anxiously for our next date..

 

Olimme yhteenkasvaneita, Metsäkulman kuninkaita. Meille EI ryttyilty. Noh, jos ryttyiltiin, ei me pojat jaksettu välittää.

We grew up together as one, we were the kings of Metsäkulma. Nobody dared to mess with us. And even if they did, we didn´t care.

 

 

 

 Sitten tapahtui jotain.
Then, something happened.

En oikein vieläkään ymmärrä kuinka kaikki muuttui.
I still don´t understand what happened. How it all changed...

Veetin perheeseen adoptoitiin Väinö.

And along comes VÄINÖ! Adopted By the family of my darling Veeti.

 

Kolmas pyörä!!  The third wheel!!

 

Kammottava Labradorin pentu joka sai minulta ensinäkemällä löysät punttiin. Kehtasi riehua ja hyppiä yli, tulla iholle vailla mitään vanhemman kunnioitusta!

Terrible labrador puppy who made me poop in my pants at the first sight. Zero respect for the elders, in my face, nonstop!

 

Väistelin ja yritin vaivihkaa hipsiä kotia kohti.
Tried to be invisible, and get silently to home.

 

En voinut edes aavistaa miten tuo musta barbaari tulisi muuttamaan kaiken.
Little did i know...that black demon will change everything.

 

Asumme edelleen melkein naapureina, samalla kylällä.
We´re still living almost as neighbors, in the same village.

Mikään ei ole enää ennallaan. Rakkaastani on tullut etäinen eikä entiset kuviot enää kiinnosta.
But nothing´s the same. My darling seems so distant, he´s not interested in the old routines.

Ennen olin niskan päällä mutta nyt en sinne enää pääse.
I used to be on top of things but now i can´t get there.

Kun yritän entisiä ”leikki-kuvioita” saan vastaani agrassiivisuutta ja passiivisuutta. Joskus hermostun, mutta luovutan lopulta. Hän on muuttunut.
I try to play like in the good old days and all i get is passive/agressive behaviour. Sometimes i get frustrated about that and get a little bit annoyed but i always give up. He´s changed!!

Taannoin rökitti aidan takaa naapurin pikku-räksyttäjät. Oikein säikähdin, kuulosti 100 kertaa isommalta ja vihaisemmalta. Mutta pääasia: hiljaista tuli!!! Olen itse tehnyt asian kanssa töitä mutta kun omaan niin matalan äänen...
The other day he really told off the two little loud ass barking snautzers next door. I was a bit scared how he sounded 100 times bigger and scarier than he really is. Most important thing, there was silence after that. I have tried to do the same but i just have very deep and low voice....
 

Rakkaani on alkanut myös lenkkipolulla kiroilemaan vastaantuleville. Ennen hömpsötteli näkemättä/kuulematta mitään/ketään.
He´s also shown a bit hostail behaviour towards other dogs wich is strange comparing to the past. He didn´s see or hear anything when we jogged together in the woods. He was the happygolucky-kind of guy.

Minusta vähät välittää, kelpaan kuitenkin virvoke-automaatiksi, sentään vielä lipittää lenkkijuomat huulipielistäni!
When we´re jogging, i´m just a machine that provides something for him to drink (loose lips and lots of liquid)

Nautimme kuitenkin yhteisistä lenkeistä.
But still we enjoy our freetime together.

 

En myöskään ole enää oman pihani herra.
And i´m not the master of my yard anymore. Apparently.

Se selvisi muutama päivä sitten.
I found that out just the other day.

Saimme molemmat omat luut kaluttavaksi.
We had our own bones to jew.

 Tilanne päättyi siihen että molemmat meni parempiin suihin.
He ate them both.

Yritin siinä vähän vastaan pistää mutta... Kaiken kruunasi se että päivän päätteeksi sain pissat päin pläsiä!
Tried to fight it but....and then there was a crown to the day: he pissed on my face!!

Toisaalta ymmärrän tilannetta paremmin, kuultuani että perheen isäkin sanoi pojan ehkä olevan syrjäytynyt!
But now i understand the situation better. his father told that he must be an outcast nowadays!

Keissihän on klassinen! Toivon ettei ystäväni pelaa liikaa tietokonepelejä eikä hänen ruoka-annoksiaan kasvateta...eikä aseita synttärilahjaksi!!
It´s a classic case! I hope my friend and loved one doesn´t play too many Computer games/XBox/Nintendo and they don´t give him more food. And no guns for birthday present!

Kyl myä pärjätää. Kuhan miä annan periks.
We´ll manage. As long as i give in.

I just use him as a shield <3

-Nimim. Big Bad Bulldog-

Hirviöitä makuuhuoneessa!!!

 https://www.youtube.com/watch?v=jSawqodYXwE